Sivut

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Malminkartanon omenatarhassa

Kun eilen menin lasten kanssa iltalenkille ja iltapalalle Malminkartanon omenatarhaan, en ollut todellakaan aikeissa tehdä blogijuttua, sillä teen tästä joka hemmetin vuosi ja en halua blogini olevan sellainen, että tasan samat jutut samaan aikaan joka vuosi, mutta lapset ovat vaan kasvaneet vuodella ja on eri vaatteet päällä. Ja tosiasiahan on, että nyt ei edes ole eri vaatteita, haha. Pojalla on sama paita ja pipo sekä tyttärellä sama hattu, kuin viime vuoden omenankukkapiknikillä.


Viime vuonna myös kiukuttelin sitä, että on aina hyvin hankalaa löytää tietoa, milloin omenatarhan portit ovat auki pikniköintiä varten. Käytäntö kun on ollut vähän eri joka vuosi, kun tuolla ollaan kukinnan aikaan käyty. Nytkin mentiin ilman sen kummempaa tietoa porttien aukiolosta, olin vain nähnyt kuvia instagramissa ja päättelin siitä, että nyt sinne pääsee. Yllätys olikin suuri, kun sivuportin edessä odotti kyltti, mikä kertoi paikan olevan auki nyt vähän pidempäänkin, kuin vain kukinnan ja sadonkorjuun aikana pari päivää.


Tämä on tietenkin todella iloinen asia, sillä nyt ehkä sadonkorjuunkaan aikaan ei tule niin järjetöntä tappelua omenoista, kuin aiemmin.



Kukkia oli ainakin eilen aivan satumaisen paljon ja siellä oli paljon ihmisiä ottamassa mm ylioppilaskuvia. Kun nostin lapsia tuoksutteleen kukkia, huomasin, että ne varisevat jo todella herkästi, joten onneksi mentiin, eikä vain meinattu, niin ei jäänyt omenankukat tältä vuodelta näkemättä.



Välihuomautuksena, että kiitos Valio Fanny-vanukkaiden palauttamisesta markkinoille.


Vanha yliopiston käytössä ollut hedelmätarha löytyy Helsingin Malminkartanosta, Kartanonkaari 29.

1 kommentti:

  1. Tuo näyttää tosi kauniilta paikalta, en ole kertaakaan siellä käynyt ^_^ Täytyy katsoa, jos tänä vuonna saisi aikaiseksi tsekattua alppiruusupuiston pitkästä aikaa :D

    VastaaPoista