Sivut

lauantai 5. toukokuuta 2018

Kaupunkifestarit tyhjissä konttorirakennuksen tiloissa

Myyrmäessä järjestettiin tänään massiivisessa konttorirakennuksessa kaupunkifestarit: M.Y. fest. Tässä yhdistyi kaksi rakastamaani asiaa eli (ilmainen) koko perheen tapahtuma ja tirkistely rakennuksiin, joihin ei normaalisti ole asiaa tai edes pääsyä.


Kun ohjelmaa julkaistiin, olin aivan pähkinöinä. Luvassa olisi taaperodiscoa (jee, pääsee itekin bilettään!) ja mm koko perheen pakohuone, jossa mummon silmälasit ovat hukassa ja Kauniit ja Rohkeat alkaisivat telkkarissa aivan kohta! Harmikseni pakohuone jäi kokeilematta, bändit katsomatta ja Humans of MyyrYork -näyttely näkemättä, mutta viihdyttiin kuitenkin muiden aktiviteettien parissa kunnioitettavat 4,5 tuntia, mm siellä discossa.





Pallomeri ja leluhuone olivat hittejä. Leluhuone oli oikeasti lelujen vaihto -huone, mutta jätin kertomatta lapsille, että sieltä olisi voinut ottaa niitä leluja mukaansa. Eikä me sinne kyllä mitään omiammekaan viety.



Videopelihuoneessakin istuttiin pitkä tovi, vaikka kumpikaan lapsista ei oikeasti osaa Änäriä pelata. Ei haitannut menoa yhtään.


Luvan kanssa seinään piirtäminen toimii aina. Silti näemmä kannattaa varmuuden vuoksi allekirjoittaa taideteoksensa oman nimensä sijaan äiti-sanalla.







Sisäpihalla oli jurttasauna, etupihalla ruokakojuja (me syötiin Naughty BRGR:n sapuskaa) ja paloauto.




Illalla olisi vielä K-18 tanssit, mutta harmikseni en sinne pääse lastenhoidollisista syistä.



Mutta supermukavaa oli päiväsaikaankin! Ihanaa, hyvä Vantaa!

2 kommenttia:

  1. Hienoo meininkiä! Voisko olla ensi vuonna samanmoisia pöhinöitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois kyllä kiva! Vaikka toki toivon, että tyhjillään oleviin tiloihin löytyisi ihan jokapäiväistä käyttöä.

      Poista