Sivut

torstai 27. heinäkuuta 2017

Pussukka pussukalla

Sain tässä taas aivan kuningasidean ja ompelin projektipussukan, jossa on kylkeen ommeltuna kiinni klipsikukkaro pikkusälälle. Löysin Marimekon tehtaanmyymälästä tuollaista kovetettua kangasta, jota on käytetty aikoinaan niihin kangaspäällysteisiin muistikirjoihin. Ostin pätkän sitä ja alelaarista kukkaron. Vuorikankaana (kovin ryppyistä) Marimekkoa tilkkuvarastoistani ja Marimekon kangasnauhaa, mikä on ollut alunperin pakettinaruna jossain Marimekosta ostetussa joululahjassa. Melkoista maritusta siis, heh heh (maritusta, heh).


Kukkaron ompelin tekovaiheessa pussukkaan kiinni siten, että alareuna on ommeltu kukkaron päältä ja yläreuna vain sisäpuolelta.


Mitään kaavaa minulla ei tietenkään ollut ja kävi niin, että leikkasin vähän liian paljon syvyyttä, joten korkeus kärsi ja tästä tuli vähän oletettua pienempi. Sukkaprojekti sinne kuitenkin hyvin mahtuisi, mutta nyt mietin, että maltanko ottaa projektipussiksi vai ylennänkö tämän kosmetiikkapussukaksi reissuihin. Sopisi siihen tarkoitukseen myös oikein hienosti.





Kuvio meni vinoon, vaikka hulpiosta saletisti suoraan leikkasin. Ei voi mitään, ihana se on silti!

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Mitä kuuluu Marimekkotakki?

Neljä vuotta sitten neuloin esikoiselle jämälangoista kirjoneuletakin, jossa mukailin Marimekon kuoseja. Se on edelleen aika kärkisijoilla blogini suosituimmissa postauksissa, enkä ihmettele. Takki on tosi soma, vaikka itse sanonkin! Marimekkokirjoneuleideasta jalostui sittemmin aivan sairaan ihanat Marimekkosukat Eilen tein -blogin Hannen toimesta ja siitä seurasi melkoinen Marisukkabuumi ja vielä edelleen sellaisia silloin tällöin jostain tupsahtaa vastaan. Kaavioita on piirretty ja jaettu useita kertoja ja siis totisesti huolitellumpia ja jalostetumpia, kuin tässä takissa. Sukkia on neulottu vaikka millaisia aina mustavalkoisista todella värikkäisiin yhdistelmiin. Aivan huikeaa!


Kun takki jäi esikoiselle pieneksi, se on roikkunut henkarissa lastenhuoneen seinällä koristeena. Eräs päivä kuopus vaati takkia yllensä ja tajusin, että hei, sehän on nyt sopivan kokoinen!



Minua ei haittaa lainkaan tämä vähän viileämpi kesä, sillä ollaan saatu käyttää lapsilla todella paljon mun ja siskoni tekemiä neulepaitoja ja -takkeja. On aina mukavaa saada niille käyttökertoja.


Marimekkotakki on kyllä todella elävä esimerkki siitä, että olen kehittynyt neulojana. Nyt tekisin niin monta asiaa toisin. Mutta siitä huolimatta olen todella ylpeä tästä takista.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Uunisaari

Käytiin tänään kävelyllä (koska Pokemonit) Helsingissä ja päädyttiin ilman mitään ennakkosuunnitelmia ottaan botski Uunisaareen! Helsingin saarista meillä on vielä monen monta näkemättä, mutta tänne olisi kyllä ollut aivan älyttömän helppo mennä koska vain! Kaivopuiston rannasta menee lautta kesäisin non-stoppina (laiturilla nostetaan lippu/viitta pystyyn ja hetken kuluttua vene saapuu) ja matka on aivan naurettavan lyhyt. Molempiin suuntiin saimme istuskella vesimatkan ihan keskenämme.


 Edestakainen matka maksoi 4 euroa aikuiselta, alle kouluikäiset lapsemme pääsivät ilmaiseksi.



Uunisaaresta pääsee siltaa pitkin myös Liuskasaareen, mutta nyt yhteys oli poikki remontin vuoksi. Meille riitti sadesäällä kuitenkin Uunisaaren (ja Kaivopuiston) tarjonta oikein mainiosti.


Saaressa ei ollut meidän lisäksi kuin ehkä kymmenen ihmistä, joten aika rauhassa sai saaresta ja merestä nauttia. Koska lähdimme saareen ilman suunnitelmia, ei meillä ollut eväitä eikä uikkareita mukana. Uimaranta siellä siis oli, mutta no, tämä kesä, tiedättehän. Niin ja ei ollut myöskään "blogikameraa", joten kännykkäräpsyillä mennään, hyvin sai kuitenkin sadepäivän tunnelman vangittua.




Eväiden puutekaan ei haitannut, koska tuolta pääsee parissa minuutissa takaisin mantereelle. Me kuitenkin mentiin sadetta pakoon Uunisaaren ravintolaan ja syötiin todella hyvät sapuskat, oi että!






Myönnän olevani lomasuorittaja, mutta en sellainen stressaaja, jolle se on pakkopullaa, vaan yksinkertaisesti nautin siitä, että mennään jonnekin. Siksi on aivan mahtavaa asua täällä, missä voi tuosta noin vaan tehdä jonkin pikkuretken pitääkseen minut tyytyväisenä. Kohteet ei kyllä kesken lopu, toisin kuin hoitovapaani.

Muita äkkiseltään muistamia (osa hyvin vähäsanaisia) saaripostauksiani: Pihlajasaari, Lammassaari, VallisaariSeurasaari

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Tikkupullaa

Vuosi sitten juhannuksena otin vanhempieni luota kotiin palatessamme muutaman oksan juhannuskoivuista mukaan ja veistelin ne sopiviksi tikkupullien paistoa varten. Siinä ne nököttivät aikansa eteisessä ja sitten sivummalla. Meni kesä, mutta ei mennyt toista. Sillä nyt kuulkaas hyvin marinoidut kepit pääsivät tositoimiin! Kastelin ne ensin huolella, koska tietenkin olivat ehtineet jo kuivua niin paljon, että syttyisivät tuleen ennen kuin pullataikina on ottanut edes väriä.


Eilen grillattiin ja vaivasin pienen pullataikinan tikkupullia varten. Olen kokenut haastelliseksi tämän homman aikatauluttamisen, sillä taikina pitäisi kuitenkin ehtiä kohoaan, mutta ei liikaa. Ja lasten kanssa kun aikataulut on aina vähän niin ja näin. Taloyhtiön grillipaikalle oli kuitenkin helppo mennä pullataikinapötköjen kanssa, vaikka ihan ei nuotiolle nyt päästykään.


Tikkupullahommat olivat lapsena mielestäni kivoja. Tajusin kuitenkin hyvin nopeasti, että niin, partiolaisena olin toki tuplasti vanhempi, kuin poikani nyt. Ei nimittäin ollut pullanpaisto ihan viisivuotiaan hermoille sopivaa hommaa. Makkara paistuu aika paljon nopeammin, kuin pullat. Vaahtokarkeista puhumattakaan.



Niinhän siinä kävi, että pääruoka jäähtyi ennen kuin olin saanut mieheni kanssa kaikki pullaspiraalit paistettua, kun ei niitä voinut odottamaankaan jättää, ettei taikana paisu pilalle ja lapset kyllästy grillin ympärillä pyörimiseen.


Kivaa hommaahan se oli, mutta yllättävän haastavaa. Ei sitä varmaan pienenä partiolaisena niin välittänyt, oliko se leiripulla kypsä vai ei, mutta nyt yritettiin ihan tasaisesti paistunutta saada aikaiseksi. Osa pullista pääsi kepin ympärille kahteenkiin otteeseen, kun kaikesta tarkistamisesta huolimatta sisällä odotti taikinayllätys. 

Aika hauskaa, kun grillistä levisi pihaan pullan tuoksua!



Ihan kivaa hommaa ja ihan hyvää pullaa hilloon dipattuna, mutta pakko myöntää, että samaan biojäteastiaan päätyivät paistokepit, mihin kaikista epäonnistuneimmat (sisältä raa'at, päältä karrelle palaneet) pullatkin. Nimittäin esikoinen pyysi, että tehdään pullaa ensi kerralla uunissa, jotta tulee parempaa.

Jep.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Jämäpallo

Mitä enemmän neuloo tai ompelee, sitä enemmän kertyy jämälankaa ja tilkkuja. Rakastan tehdä jämämateriaaleista juttuja, vaikka joskus loppumattomiin tilkkuihin meneekin hermot.


Pallo ei ole mikään varsinainen tilkkusyöppö, sillä kahteentoista pieneen viisikulmioon ei paljoa materiaalia mene. Söpö se kuitenkin on kuin mikä ja pallo on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan mahtavan kiva ja monipuolinen lelu, vaikka esikoisen pallonesittelyposeerauksista voisi jotain muuta luullakin.


Laiskan ihmisen vinkki, jos tarvitset viiskulmion, kuusikulmion tai vaikka ympyrän muotoisen kaavan tilkkuhommiin. Googleta tarvittava kulmio, suurenna tarvittavaasi kokoon ja tulosta. Vaikka itse tykkäänkin matematiikasta ja sen sellaisesta, en edes minä jaksa alkaa nyhrään viivottimen ja kulmaviivaimen kanssa, tai edes harpin. 


Pallo on ollut mielessä jo pitkään, mutta nyt innostuin toden teolla, sillä inspiroiduin @ellakatriinak -instagramtilistä. Siellä on myös ihania tilkkulegginssejä, itsekin yhdet taannoin ompelin, liekö ollut juuri tuolta inspiraatio niihinkin.


Instagramvinkki myös lankajämäinspiraatioon: @hannehaka. Aivan mielettömän hienoja jämälankasukkia!

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Muumimuseo

Palattiin eilen kotiin viikon kestäneeltä sukulointiroadtripiltä ja poikettiin vielä kotimatkalla Tampereella Muumimuseossa (museokorttikohde, jee!). Itselläni oli vähän ennakkoluuloja museota kohtaan, sillä tiesin sen olevan keskittynyt alkuperäiskuvituksiin ja kirjoihin, eikä siihen japanilaiseen animaatiosarjaan, mikä mulla henkilökohtaisesti on se kovin muumifanituksen kohde! Enkä edess häpeä myöntää sitä. Tiedättekö, kun joskus ja jotkut pitävät itseään parempina, jos fanittavat kirjaa, eivätkä siitä tehtyä elokuvaa. Minä en. Monestihan, tai jopa yleensä, tottakai kirja on parempi kuin siitä tehty näytelmä/elokuva/tv-sarja, ja on mukava lukea kirja ensin, jolloin voi itse muodostaa mielikuvansa hahmoista ja tapahtumista, mutta ei se ole häpeä, jos kirja ei nappaakaan.


Olen tottakai lukenut Muumikirjoista about kaikki. Osan lapsena, osan nuorena ja osan aikuisena, mutta mitään lempikirjatitteliä ne eivät minulta ole saaneet, eikä niistä ole edes jäänyt mitään erityisesti mieleen (paitsi upea kuvitus). Sen sijaan rakastan katsoa Muumeja telkkarista ja olen jonkin verran saanut tuputettua niitä jälkikasvullenikin, mutta en niin runsaasti, mitä itse jaksaisin niitä katsella. Muistan olleeni ala-asteen ensimmäisellä tai toisella luokalla, kun ne alkoivat pyöriä telkkarissa, siitä huolimatta olen katsellut niitä niin paljon, että osaan parhaimmat jaksot ulkoa etu- ja takaperin. Osaksi ehkä senkin vuoksi, että minulla on nuorempia sisaruksia, jotka myös katselivat Muumeja.


Niin, tiesin siis museossa olevan alkuperäiskuvitusta ja Tuulikki Pietilän tekemiä kolmiulotteisia muumikuvaelmia, joten näin mielikuvissani sellaisen taidenäyttelytyyppisen tilan, valoisan ja avaran. Yllätyin astuessani sisään museoon, sillä kyseessä oli kaikkea muuta, kuin näyttely Ateneumissa. Olisihan se pitänyt osata arvata. Jos tänä päivänä tehdään Muumimuseo, niin tottakai se tehdään siten, että se on tosi hieno! Sillä se oli tosi hieno! Hienoutta en voi nyt näyttää, sillä museon ovien sisäpuolella ei saanut ottaa lainkaan valokuvia. Hetken siinä haukoin henkeäni, sillä olen niin tottunut ottaan kuvia joka paikassa ja mietin jo, että onko osa kokemuksesta pilalla, jos en voi sitä dokumentoida. Joo, tällaiseksi sitä ihminen voi muuttua, voi huoh. Tottakai se on mahtava kokemus ilman kuvallista dokumentointiakin!


Kolmiulotteiset kuvaelmat sisälsivät mahdollisuuden kuunnella pätkiä kirjoista (usealla eri kielellä toki), jotka liittyvät kuvaelmaan. Niitä oli tosi mukava kuunnella ja katsella, etsiä yksityiskohtia, sen mitä lasten paimentamiseltaan pystyi. Tila oli hämärä ja siellä oli paljon valoilla tehtyjä pikkujuttuja, kuten seinillä juoksentelevat Tiuhti ja Viuhti, jotka olivat meidän kuopuksen mieleen. Esikoinen rakasti taikurin hattua, jonne kävellessään sai varjokuvaansa milloin mitäkin hassua päähänsä. Museo oli tosi kivasti toteutettu ja vei sydämeni. Se jos mikä on onnistuneen museon merkki, että teema, joka ei etukäteen tuntunut erityisen kiinnostavalta, saa aiheeseen liittyneen museokäynnin jälkeen etsiin lisää tietoa aiheesta, tai tässä tapauksessa sai innostuksen kaivaa Muumikirjan hyllystä esiin ja yrittää ehtiä jopa lukeen sitä.


Lapset tosiaan tykkäsivät myös, vaikka esikoiselle Muumit ovatkin tosiaan tuttuja vain telkkariohjelmana (ja Naantalin Muumimaailmana) ja kuopukselle lähinnä lelujen ja astioiden muodossa (koska viime aikoina ei harmikseni olla Muumeja suostuttu katsoon).


Pieni miinus kuitenkin henkilökunnasta, joka ohjasi taaperon museosta ulos, vaikka juoksin perässä ja kimitin, että ei saa lähteä yksin, ajatuksena siis, että taapero tulisi vielä takaisin, kun muut haluaisivat vielä olla. Henkilökunta auttoi oven auki ja ohjasi selästä kevyesti työntäen taaperon ulos. Mitä ihmettä? Ovat niin kerkiäväisiä nuo pikkuiset, että en kyllä antaisi etumatkaa näköetäisyyden ulkopuolelle. Ei näin! Tällaisessa tilanteessa olisi parempi varmistaa, että taapero ei saa ovea auki, eikä hitto vieköön ryhtyä 2-vuotiaan rikoskumppaniksi karkaushommissa. Tarkkana siis lastenne kanssa siellä! Museon ovi ei kuitenkaan vie suoraan ulos, vaan Tamperetalon aulaan, mutta kyllä ärsytti siitä huolimatta.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Ei, se ei ole minun vanha lätsäni, vaikka siltä näyttääkin

Olen tykännyt aivan älyttömästi kesäkuussa itselleni virkkaamastani hatusta ja ajattelinkin, että voisin kokeilla sitä myös ohuemmasta langasta ja ehkä jopa kirjovirkaten! Ajatus jäi muhimaan ja sitten ostin reissun päällä marketin alelaarista lankaa ja ajattelin kokeilla hattua ensin tyttärelleni, koska pienempi pää, vähemmän hommaa.


Mielikuvani hatusta oli tietenkin todella moderni, sellainen graafista kuviota oleva hipsterihattu. Tietenkään en voinut kaksivuotiaalle virkata mitään takaraivolla roikkuvaa hattua, koska eihän se pysyisi päässä. Hattu onnistui siinä mielessä hyvin, että siitä tuli juuri sellainen, kuin oli tarkoituskin. Mielikuvani hatusta ei vaan vastannut todellisuutta. Sen sijaan, että tämä olisi tosi tätä päivää oleva, se näyttää siltä, että se on ostettu 90-luvun alussa torilta ja siitä on vain katkaistu antenni pois ja virkattu lieriä tilalle.



Toimisi varmasti paremmin trendikkäämmissä väreissä eli mustavalkoisena ja yhdistettynä johonkin tosi tätä päivää olevaan graafiseen mekkoon. Mutta me nyt ei vaan yleensä kuljeta kovin mustavalkoisissa. Eli periaatteessa tuli ihan hieno, mutta silti en usko, että tämä kovin montaa käyttökertaa tulee näkeen, koska torifiilis ei ollut se, mitä tältä hain. Pitää kuitenkin vielä kokeilla jonkun kivan mekon kanssa!


Ja ohje ei siis ole 90-luvun Suuri Käsityölehdestä, vaan ihan omasta päästäni! Lankana Novitan Cotton Soft ja koukku 3,5 mm.

Ähtäri Zoo ja kotieläintila

Minulla on tapana suunnitella jos jonkinlaisia "elämysmatkoja" ja viime kesälle olin suunnitellut, että tehdään "Lomamatka 80-luvulle" eli otetaan vanhemmiltani lainaan vanha Saab, Oran retrorattaat, puetaan lapset meidän vanhoihin vaatteisiin ja ajellaan ilman navigaattoria Ähtäriin, koska sehän on tosi kasari paikka. No, lomamatka 80-luvulle jäi toteuttamatta, mutta tänä kesänä lähdettiin Ähtäriin ihan tämän vuosituhannen autollamme, omissa vaatteissamme ja vuoden 2017 Oran matkarattailla ja navigaattori heiluen. Itse asiassa oikein kahden auton voimin, sillä vanhempani olivat mukana myös. Paikan päällä Ähtärissä jouduin samantien toteaan, että nyt ollaan 80-luvusta kaukana! Päällepäin näytti, että kaikki oli uutta ja uutta rakennettiin koko ajan lisää. Rakennus, jossa oli matkamuistomyymälä, kahvila ja vessat, ei voinut mitenkään olla vielä kovin vanha, se jopa tuoksui uudelta. Kaikki kyltit eläinaitauksissa olivat todella hyvässä kunnossa, en tajua miten olin kuvitellut niiden kasvavan sammalta. Siis enhän minä ole käynyt Ähtärissä viimeksi kuin 90-luvun alussa luokkaretkellä. Ainoa asia, mikä muistutti sitä, mitä olin kuvitellut, olivat nämä Fujifilmin valokuvausseinät.


Ihan ensimmäiseksi Ähtärissä menimme kotieläinpuistoon, joka oli niin uudenkarhea, että se ei ole voinut olla siinä vielä kauaa. Se oli ihana! Kotieläimiä, piioiksi pukeutunutta henkilökuntaa, joista yksi kehräsi rukilla lankaa tilan lampaiden villasta. Oli tosi paljon kivaa tekemistä lapsille, poniratsastuksen ja hevosajelun lisäksi siis. Keppihevoset ja nyrkkipyykki olivat meidän lasten mieleen erityisesti. Tuvassa oleva kahvila oli tosi suloinen.








Kotieläintilan jälkeen lähdetiin kiertään itse eläinpuistopuoli. Ihana kävelyreitti metsässä. Karhut, pöllöt ja saukko olivat lasten lemppareita. Lasten kanssa kun matkassa oltiin, niin tottakai toinen huusi jotain harmituksen aiheuttanutta asiaa ensimmäisen puolikkaan matkasta ja kun rauhottui, aloitti toinen, mutta sellaista se on. Silti meillä oli tosi kiva päivä Ähtäri Zoossa!





Koti(mummula)matkalla piti tietenkin poiketa vielä Keskisillä, kun siinä lähellä sijaitsee, ja siinä on myös paikka, minkä voisi sisällyttää johonkin nostalgiateemamatkaan "Lomamatka 90-luvulle", ellei sekin olisi laajentanut ja nostattanut imagoaan aivan valtavasti. Hitsi, että mä jollain tapaa tykkään aivan sairaasti siitä suuruuden meiningistä siellä! Että vedetään ihan överiksi julkisivut, tarjotaan lapsille ilmainen tivoli ja pystytetään pihaan Suomen suurin Muumileikkipuisto. Ja se leikkipuisto oli oikeasti aivan huikea! Ja niin hyvin suunniteltukin, oli vain yksi portti vartioitavana ja sen edessä valtavasti tuoleja aikuisia varten ja sitten alemmalla tasolla itse leikkipuisto. Meidän lapset ystävällisesti kuivasivat takamuksillaan kaikki rankkasateen kastelemat liukumäet toisia leikkijöitä varten. Meillä oli varahousut matkassa, niin ei tarvinnut jäädä hauskasta paitsi.