Sivut

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Metsien kätkemä - silmäkarkkia retkien ja luonnon (ja käsitöiden) ystäville

Tiistaina alkaa Yle TV1:llä todella mielenkiintoinen sarja, Metsien kätkemä. Ja mikä parasta, kaikki jaksot päätösosaa lukuun ottamatta, tulevat kertalaakista Areenaan katsottavaksi.


(Kuva Metsien kätkemä -facebooksivulta)

Sarjaa juontaa Reetta Ranta ja Retkipaikka-fi -sivuston perustaja Antti Huttunen. Jaksoissa vieraillaan eri luontokohteissa ja tutustutaan myös paikkoihin liittyvään mytologiaan. Kohteita ovat mm Saaristomeri, Ahvenanmaa, Saimaa, Kainuu jne (jaksojen kuvaukset löytyvät täältä). Joka jaksossa on myös vieras (henkilökohtaisesti inhoan kun joka sarjassa pitää aina olla niitä vieraita mutta kestän sen koska tämä on muuten niin kiva). En ole ennen katsonut luonto-ohjelmia vaan ruutuaikaa vienyt lähinnä amerikkalainen hömppä. On kuitenkin monta syytä miksi innostuin nyt tästä! (Olen siis nähnyt muutaman jakson ennakkoon.)

Ensinnäkin retkipaikka.fi on mainio verkkosivusto, tykkään retkeillä luonnossa ja rakastan kauniita maisemia. Juontaja Reetalla on ihan mun tyylisiä vaatteita ja muutaman jakson ja googlettelun perusteella hänellä näyttää olevan joka jaksossa jotain käsintehtyjä asusteita/vaatteita (ja kässäihmisenä kyllä kiinnostaisi että kuka ne on tehnyt ja mitä muutakin on) joten tässä yhdistyy heti jo useampi intohimoni: käsityöt ja retket! Todella inspiroivaa! Ja sitten se, minkä nostan ihan eniten jalustalle: visuaalisuus. Kuten olen ehkä maininnutkin, olen nyt jo jonkin aikaa katsellut neuloessani suomalaisia neule(video)podcasteja. Niissä on enemmän sääntö kuin poikkeus että kuvanlaatu on mitä on ja yritetään epätoivoisesti saada se kännykän kamera tarkentaan milloin lankoihin, milloin neuleeseen ja milloin silmukkamerkkiin. Yleensä ei niin kovin menestyksekkäästi. Värit vääristyy ja tausta on levoton. Mutta sitten kun katsoin Metsien kätkemää niin whooa! Kyllä meinaan tarkentuu! Siis luontoa on kuvattu niin uskomattoman kauniilla ja näyttävällä tavalla että katsoisin sitä haltioissani vaikka se kertoisi perunapelloista. Todella hienoa kameratyötä! Olen aika varma että tulen katsoon jaksot useampaan kertaan taustana neulomiselle.



Joten, Metsien Kätkemä tiistaisin TV1 klo 20:00.

9 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä. Inspiroivaa käsityökirjaa selaillessa on pakko päästä tekemään, tämän sarjan Kainuu-jakson katsottuani olisi nyt heti päästävä metsään... eli toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää ohjelma tosiaan toimii! :D Pakko päästä metsään heti!

      Poista
  2. Moikka Norsis ja kiitos jutustasi ja palautteesta! Miun pipot on tosiaan virkannut siskoni Riikka, joka on oikein käsityöihminen – toisin kuin minä. Kerroin Riksulle aina tyylin mitä haen (esim. ekassa jaksossa halusin Tuutikki-pipon) ja sisko väkersi sitten mulle sellaisen :) Tukena puvustuksessa oli myös mieheni, joka – toisin kuin minä – tykkää shoppailla mulle muutenkin vaatteita. Samaan tapaan briifasin hänelle tyylin, ja sitten mies kierteli kirppiksillä, kaupoilla ja mun vaatekaapissa penkoen sopivaa päällepantavaa. Kalajoki-jaksossa Antilla on puolestaan mun äitin tekemä kalastajapaita ja joissain jaksoissa mullakin äidiltä perittyjä kuteita. Ihania käsityöhetkiä Metsien kätkemän parissa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että sain vastauksen, voi sentään! Ne käsityöt on tosi upeita ja todella positiivinen yllätys että käsitöihin mitenkään liittymättömässä tv-sarjassa niitä näkyy niin paljon :) Tuutikki-pipot jo virkkasin sarjasta inspiroituneen ystävän pyynnöstä hänelle ja pipokateuden iskiessä vielä itsellenikin :D Olipas kiva kuulla neuleiden taustoista, kiitos! :)

      Poista
  3. Ihana sarja ja ihanaa, että täältä voi löytää myös vähän vinkkiä niiden tekemiseen :)
    Viime jaksossa Lohjalta, oli aivan fantastinen huppu-kauluri pipohärveli. Olin ihastuksesta aivan ymmyrkäisenä. Olisi hienoa, jos siihenkin saisi jonkinlaisen ohjeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, jos huppu-kaulurin ohje löytyis niin olisin ikionnellinen. :)

      Poista
  4. Minäkin aloin heti etsiä huppukaulurin ohjetta :) Suunnitteilla luontoretkeilyä kesälomalla, mutta ei se onnistu ilman huppukauluria.. :D

    VastaaPoista
  5. Ja samoin minä!!! Suurena muumifanina aloin myös välittömästi virkata Tuutikki-pipoa Metsän kätkemää -sarjan innoittamana. Mutta sydämeni hypähti kurkkuun ihastuksesta, kun näin Reettan päällä Koli-jaksossa aivan uskomattoman ihanan kirjoneulehupparin. Kenen valmistama se on? Kuka sitä mahdollisesti myy? Ilman sitä ei voi metsään mennä. Hätätapauksessa neulomani "Metsä kukkii" -kirjoneule pelastaa onneksi tilanteen, joten metsään, metsään mennään; seuraavaksi samoilemaan Kurjenrahkaan. Nyt on ihana alkusyksy ja ruska täällä Turun saaristossa alkamassa. Nauttikaa ihmiset täysin sydämin, missä lienettekin, ja mitä kaikkea metsät meille kätköistään suostuvatkaan näyttämään ja kertomaan. :)

    VastaaPoista
  6. Taas tulee uusia jaksoja ja ihania neuleita jälleen kerran nähtävinä <3 Voi kun näistä olisi edes jonkinlaiset edes sinnepäin mallit, joiden mukaan tehdä "omasta päästä" :)

    VastaaPoista