Sivut

tiistai 17. toukokuuta 2016

Satumetsä Katikankanjonissa

Olen ennenkin maininnut että olen saanut paljon inspiraatiota retkeilyyn @lastenkanssaretkelle neljän lapsen äidin instagramtilistä ja ilmaissut innokkuuteni lähteä joskus heidän retkelleen mukaan ja tänään se toteutui! Käytiin muutamassa kohteessa joista yksi oli mullekin lapsuudesta kertavierailun verran tuttu Katikankanjoni Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoen Hyypässä. Vähän jännitti että onko se yhtä satumainen paikka millaisena sen muistan mutta voi kuulkaa, kyllä oli!


Olin miettinyt jo aiemmin että tuolla olisi kiva käydä jäbän kanssa mutta vauva pitäisi jättää mummun hoiviin kun ei niin jyrkkää kanjonin reunaa pysty kantorepun kanssa kiipeään. Seurassamme ollut konkari vakuutti että on mennyt itsekin, paikoittain ehkä nelinkontin mutta kuitenkin, joten toki me sitten mentiin vauvat repussa ja rinkassa, vaikka sateen vuoksi sammal olikin liukasta ja mun kumisaappaat ei ehkä sitä parhainta kiipeilyvarustusta edustanut (hyvä katsokaas syyttää kenkiä jos on vaan huono kunto, köh).

Tosiaan, lähestulkoon pystysuorien korkeiden jyrkänteiden välissä kiemurteli satumaisen ihana puro. Hyttysiä ei vielä ollut mutta kevättulvat olivat ohitse joten ajankohtakin oli suorastaan paras. Lapset olivat täällä ihan elementissään, sai kiipeillä ja läträtä vedellä.








Vauvoistakin tuli heti kavereita mättäällä!







Nyt voisi vaikka maistua uni!

16 kommenttia:

  1. Ihana paikka! Mutta en mä sitä tänne tullut kommentoimaan, vaan sitä, että olet hurjan kaunis tuossa toiseksi alimmassa kuvassa vauva kantorepussa! Taidat olla sitä ihmistyyppiä, joka herää kolmen vuoden koomasta meikatun näköisenä? (;

    Sulla on tosi kiva blogi. Mun tämän hetken lemppari. Aniharvoin kommentoin, mutta melkein joka päivä käyn kurkkaamassa, olisiko taas uutta luettavaa. Tykkään kässähörsellyksestä, luontoretkistä ja museoista, sekä siitä, että kirjoitat lapsiperhearjesta (ja kaikesta muustakin) jalat maassa ja ilman kiiltokuvamaisuutta. Kun ittekin strömssää, on kiva huomata, että sattuu sitä välillä muillekin(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä oon kyllä ihmistyyppiä joka näyttää suohirviöltä vaikka olisi laittautunut kaksi tuntia :D Selfiet valehtelee aina. Ja toki mä itselleni silmät piirsin ennen kuin retkelle lähdin.

      Ja kiitos! :) Mukavaa että tykkäät blogista. Kiitos tosi paljon :)

      Poista
  2. OI, kun ihanan näköinen paikka! Me asutaan ihan metsän keskellä, mutta olisi silti välillä kiva lähteä tuollaisillekin retkille, kuitenkin ihan liian harvoin... Tänä aamunakin kuunneltiin bussia odotellessa eskarilaisen kanssa käen kukkumista ja ihasteltiin vihreyttä. Tyttö totesi että on paljon niin mielenkiintoisia asioita ja ihastelee usein ympärillään olevaa luontoa, varsinkin nyt keväällä, kun taas vihertää. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, metsiäkin on niin erilaisia :) Tämmöset vesipaikat erityisesti on tosi ihania.

      Poista
  3. Juu-u. on siellä Kauhajoella muutakin kuin Tapion kauppa :D, sanoo eräs, jonka isän puoleinen suku sieltä! Upea metsäretki teillä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai on, sanoo eräs joka on asunut melkein 20 vuotta siinä vieressä ;)

      Poista
    2. Näytin 8-kymppiselle isälleni kuvasi! Hän muisti paikan hyvin, vaikka on asunut Pirkanmaalla jo 60v.!

      Poista
    3. En ihmettele, niin hieno paikka tuo on :)

      Poista
  4. Kylläpä näyttää kivalta retkipaikalta ja nyt on todellakin hyvä ajankohta, kun ei ole vielä hyttysiä juurikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt on tosi kiva retkeillä kun ei ole hyttysiä eikä liian kuuma!

      Poista
  5. Keiden muiden lapsia siellä oli? :) Olisi ihana käydä kans tuollaisessa satukeijumetsässä :D <3

    VastaaPoista
  6. Upea paikka. Vähän vastaavanlainen kohde löytyy Järvenpäästä, suojelualue nimeltä Lemmenlaakso. Netistä löytyy siitä paljon tietoa, paikka on parhaimmillaan kevätkukkien aikaan. Suosittelen reipaalle perheelle kohteeksi!

    VastaaPoista