Sivut

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Maailman huonoin messubloggaaja

Suomen kädentaidot -messut Tampereella vielä tänään!

Itse kävin paikalla eilen ja huh huh että oli ihan erilainen reissu kuin yleensä. Tämä oli siis minulle kolmas kerta kyseisillä messuilla ja kahtena edellisenä kertana olen ollut paikalla kahtena päivänä ja yöpynyt hotellissa. Nyt vauvan kanssa tehtiin pikaisempi päiväreissu. Minulla oli perjantaina työpaikan pikkujoulut ja se kuuluu Tampereen kässämessujen kanssa "en jätä väliin ilman todella pakottavaa syytä" -kategoriaan ja nyt ensimmäistä kertaa osuivat samalle viikonlopulle joten olin varautunut krapulamessuiluun. Ja koska halusin ottaa vauvan mukaan asusteeksi (olisihan se nyt voinut kotonakin olla sen aikaa) niin päätin että tänä vuonna paikan päälle mennään autolla (koska bussimatka Tampereen keskustasta messuille on aina niin ruuhkainen etten halunnut mennä rattaiden kanssa tukkeeksi ja jos olisin ottanut taksin, olisin tarvinnut vauvan turvakaukalon mukaan ihan vain sen vuoksi). Ja koska itse olisin mahdollisesti aamulla vielä promilleissa, piti valjastaa mies kuskiksi. Ja sitten piti pakata myös jäbä mukaan. Siis hirveä säätö jo tässä suunnitteluvaiheessa! Mainittakoon että mies ja lapsi viihtyivät mainiosti koko päivän Tampereen leikkipuistoissa.

No, lauantaiaamu koitti ja olin jopa ehtinyt nukkuun jokusen tunnin baarista palattuani ja olin ihan valmis lähteen seitsemältä liikenteeseen jotta oltaisiin heti ysiltä messuilla KUTEN AINA ENNENKIN. Kyllä, on ollut tapana olla paikalla aina HETI maksimoidakseen messukokemuksen. Noh, tietäähän sen että kello löi jo yhdeksää ennen kuin oltiin koko lössi päästy kotipihaa pidemmälle. Siinä vaiheessa jo itkin että turha tässä saatana minnekään edes lähteä kun ollaan perillä vasta yhdeltätoista, yhyy, 6 tuntia messuilla ei riitä mihinkään. En ehtinyt kiukutella koko matkaa koska nukahdin. Heräsin lopulta siihen totuuteen että autojono messualueelle oli aivan infernaalisen pitkä ja jono m-a-t-e-l-i. Vitutus nosti taas päätään. Pitikin lähteä autolla. Tätä se yksityisautoilu teettää, ihan oikein mulle, bussilla oltais jo perillä. Jäin vauvan kanssa pois läheisen Citymarketin parkkiksella ja otettiin kävelyspurtti alueelle. Ei siinä muuten mitään mutta olin pukenut vauvan automatkaa varten, en ulkoilua varten (virhe kyllä siinäkin mielessä että entä jos se auto olisi hajonnut tien poskeen). Jouduin lisäpeitteleen vauvaa omilla ulkovaatteillani ettei hän paleltuisi ja sittenhän toki palelin itse.

Ensimmäisenä asiana viimein sisään päästyäni oli löytää lastenhoitohuone ja vaihtaa vauvan vaippa ja antaa maitoa jotta voidaan sitten rauhassa aloitella. Jonotin aikani ja viimein lastenhoitohuoneesta poistui HENKILÖKUNTAAN kuuluva ihminen jolla ei ollut lasta mukana. Ehkä hän haluaa asioida potalla, tiedä sitä sitten mutta vähän kyllä pisti siinä vaiheessa ärsyttään. Ja koko sen ajan kun itse huolsin vauvaani, roikkui joku ovenkahvassa. Kyllä, tämä on jumalauta varattu, uskokaa jo.

Viimein pääsin kiertään itse messualueelle ja surffailin yllättävän sujuvasti ketterien matkarattaideni kanssa mutta kahdesti silti kuulin vanhempien rouvahenkilöiden suusta mutinaa että kaikkialle sitä pitääkin vaunujen kanssa änkeä. Kyllä, olin itse samaa mieltä ennen kuin sain omia lapsia. Edelleen jätän kyllä enemmän kuin mielelläni lapset kotiin kun menen tilaisuuksiin joissa on ahdasta mutta en silti suostu siihen että vauvan kanssa olisi pakko jäädä aina kotiin ja tuore äiti ei saisi ylpeänä esitellä uutta tulokastaan messuilla jossa yksi parhaista asioista on juurikin tuttujen ja vähemmän tuttujen käsityöihmisten tapaaminen. Sori vaan mummelit, mä nyt menen tästä näiden vaunujeni kanssa, koittaa kestää. Harkitsin kyllä kantoliinan ottamista mukaan mutta ajattelin vauvan olevan kuitenkin paremmassa turvassa tungoksessa vaunuissa kuin kankaan sisässä.

Huomasin hyvin pian että nyt ei kertakaikkiaan pysty keskittyyn valokuvien ottamiseen. Jätin sitten ottamatta joten messupostaukseni blogissa tulee sekin nyt siis oleen jotain muuta kuin mihin ollaan totuttu.

Olin etukäteen ajatellut että hankin messuilta lämpöiset kintaat koska mun käsiä paleltaa talvella niin ettei siihen mitkään omaneulomat lapaset enää auta mitään. Lisäksi olin haaveillut teeteen alpakkasukkalangasta koska sitä on niin paljon nyt viime aikoina kehuttu. Kangasostokset olivat myös sallittuja (kuvan kangas Verson puodista) ja puikottimia tarvitsin lisää. Joulukortit (Terhi Mickelsson) ja KäsKimallus-heijastin olivat puhtaita heräteostoksia.


Messuilla on aina ollut tietenkin parasta bongata jotain itselleen uutta eikä vain kiertää niiden vakiolankakauppojensa kojuja. Kangasostoksilla tietty on huippua se että säästää postikulut kun ostaa messuilta. Kyllähän sitä nytkin bongasin kaikkea uutta ja hienoa mutta kun koin niin ongelmaksi sen oloni siellä vaunujen kanssa niin ei tullut yhtään luontevasti nyt että olisi kirjoittanut jonnekin nimeä ylös, ottanut käyntikorttia tai edes valokuvaa. Sovitaanko nyt niin että olen äitiyslomalla messubloggaamisesta? Sovitaan. Huh.

Messuilla oli tosiaan bloggaajia varten varattu pöytiä yhdestä kahvilasta ja pidettiin siellä pieni tapaaminen. Tottakai sinne pöytiin oli eksynyt lauma jääräpäisiä "no tässä lukee että varattu joillekin blogisteille mutta kai me nyt tässä voimme silti istua" -ihmisiä ja näin ollen voi olla että kaikki tapaamiseen tulleet eivät sitten saaneet paikkaa. Osa istui kyllä sitten lattiallakin, oli ilahduttavan paljon vauvoja liikenteessä tässä blogimiitissä! Oli kyllä hurjan kiva nähdä ja kiitos lukijoille jotka tulitte tervehtiin! Ihan parasta siis messuilla on muiden tapaaminen! :)

Sanotaan nyt vielä se kun tässä olen viime aikoina tunnustautunut muutenkin lastenhoitohuonearvostelijana että bloggaajien meeting point -alueen lähimmässä lastenhoitohuoneessa ei ollut minkäänlaista käsienpesumahdollisuutta hoitopöydän yhteydessä vaan lähin lavuaari oli vessakopissa joka oli varattu kun huomasin mällänneeni käteni vauvan paskaan. Onneksi paikalla oli ystävällisiä henkilöitä sillä vessakopissa oleva nainen sattui oleen lypsyllä ja päästi minut peseen käteni sillä välin kun toinen ystävällinen henkilö vahti ettei vauvani tipahda hoitopöydältä. Onneksi kaikki kun samassa veneessä siellä lastenhoitohuoneessa oltiin niin toisiamme autoimme. Kuulin myös bloggaajakollegalta että koko messukeskuksessa oli vain kaksi mikroaaltouunia vauvojen ruokien lämmittämiseen. Itse olin varautunut taas kovamuovisen tuopin kanssa jotta lämmitän vesihauteessa ja hyvä niin sillä mikron metsästys olisi saattanut olla viimeinen pisara kamelin selkään :D

Mutta kaikesta huolimatta siis Tampereen messut ovat aivan paras käsityötapahtuma ja sitä ei aiota jatkossakaan jättää väliin ilman todella painavaa syytä. Ja ensi vuonna minulla ei ole vauvaa joten saavun paikalle kahta kättä heittäen ja kameran hihna heiluen!

42 kommenttia:

  1. Hih, no jopa on ollut reissu siullakin! Oli kiva tavata ja pikkuinen unikeko pöydän päällä oli kyllä suloisin näky aikoihin ❤️ Jokseenkin kehnot fasiliteetit olivat miunkin mielestä. Innolla odotan, että ensi vuonna pääsen matkaan ilman vauvaa minäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva tavata! En varmaan tainnut sanoakaan mutta ihastuin kovasti tyttäresi vaatteisiin!!!

      Poista
  2. Jokseenkin lohduttavaa - vaikkakin ärsyttävää - ettei kaikilla muillakaan ole messut menneet ihan putkeen. :) Itse kyllästyin messuilla alta aikayksikön minä-kyllä-ainakin-menen-tästä-enkä-taatusti-väistä-KETÄÄN-mummojen väistelyyn ison vauvakessini kanssa. Ensimmäistä kertaa ymmärsin myös niitä vaunujen kanssa liikkeellä olijoita...kröhöm... :D Tosin ensi vuonna aion korjata vahingon jättämällä vauvan kotiin ja hengaamalla messuilla kokonaisen päivän!!! Tänä vuonna kun jaksoin olla vain noin 1,5h ja sitten alkoi tungos, ennakkosupparit ja jatkuva pissahätä leipomaan liikaa ja läksin pois. Onneksi mies toimi kuskina ja tamperelaisena osasin ajoittaa reissuajankohdan ja ajoreitin oikein ruuhkia ajatellen. Ihanat messut kyllä, mutta aina menee liikaa rahaa eikä meinaa jaksaa kiertää kaikkia halleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kummasti alkaa ymmärtään vaunuja (ja raskausvatsan kanssa vaapustavia) kun alkaa oleen omakohtaista kokemusta :D

      Poista
  3. Voi apua, anteeksi mutta en voi mitään että hieman naurattaa :`D Voin niin myötäelää noi fiilikset lähtemisestä, ehtimisestä ja siitä kun alkaa vaan ottaan päähän, ku mikään ei onnistu. Onneksi kuitenkin pääsit messuille. Mää bongasinkin sut sieltä vaunujen kans, mutta nyt jälkikäteen harmittaa etten tullu moikkaan. Väkeä kyllä oli ku muutahaisia pesässä ja kyynärpäitä kyllä joutu loppupäivästä käyttään. Oma postaus tulee vasta kotona, jos/kun saan koneen yhteistyöhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkeä on kyllä tosi paljon, yleensä just slloin heti aamusta on rauhallisempaa. Ja toki vähän ennen sulkemista. Oon kuitenkin tosi tyytyväinen että lähdin vaikka toki etukäteen jo tiesin että vauvan kanssa kokemus on varmasti erilainen kuin ennen. Nyt jäi kuohuviinibaarikin välistä :D

      Poista
  4. Hekottelen täällä ääneen lukiessani, vaikka sain eilen jo paikanpäällä ensikatsauksen noihin tapahtumiin. :)
    Tosi kiva oli nähdä, ja se nyytti siinä pöydällä nukkumassa oli hurjan söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tää ei ollut mun ensimmäinen messureissu Tampereelle niin tiedän että nää harmit olivat vain poikkeustapas nyt :D

      Poista
  5. Sympatiat sinulle! Minulla jo pari vuotta tuosta rupeamasta mutta hienosti selvisit. Ja en ehtinyt kasvotusten morjestamaan mutta tämmän pikkuisen ihanan nyytin näin pöydällä nukkuvan. Aivan vallaton ja ihana näky. Ja oikein hyvä messupostaus tämä. Turhaan sitä aina samalla kaavalla menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostin pöydälle ettei raukka joudu koko päivää oleen samassa asennossa turvakaukalossa, olihan se aika liikkis vaikka veikin pöytätilaa jonkun verran :D

      Poista
  6. Elämäntilanteet vaihtelee, niin messureissutkin on sitten niiden mukaan aina vähän erilaisia. Kivoja ostoksia kuitenkin ehdit tehdä. Nuo kintaat on niin jotenkin sun "näköiset". Tuota Tundraa pitäis kyllä hankkia kokeiluun, just tein Dropsin Alpacasta paidan ja innostuin taas alpakkalangoista uudestaan kun se ei yhtään kutita ihoa vasten, vaikka oikeasti oon aika kutiava monien lankojen suhteen. Tundrasta sais varmaan lämpimät sukat.
    -LiisaM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo kintaat on munkin mielestä ihan mun näköiset :D Mua alpakassa aina epäilyttää se pörröisyys että irtoaako niitä höhtyviä sitten joka paikkaan. No sen näkee sitten :D

      Poista
  7. Ihan oli mukava lukea tällainen erilainen messupostaus. Tämä oli sitä messuilla olon todellisuutta mikä ei tule ilmi kauniita lankakuvia katsellessa . Kiitos tästä.

    VastaaPoista
  8. Huh, olipahan messut sinullakin :) Itse olin hieman pettynyt messuihin, lähinnä informaationpuutteen vuoksi. Kierreltiin ensimmäiset kolme tuntia siinä A-hallissa ja olin todella hämmentynyt, kun itse lähdin hakemaan inspiraatiota sekä puuttuvia tarvikkeita omia kädentöitäni varten. No, näitä tarvikkeita ei oikein tahtonut löytyä ennen kuin kävin OSTAMASSA messuoppaan ja tajusin, että kaikki haluamani tarvikkeet ovat siellä C-hallissa. Siinä vaiheessa jalat huusivat jo hoosiannaa, mutta pakko oli kiertää koko halli silti. Olin tyrmistynyt, miten huonosti informaatiota oli jaettu, nettisivuiltakaan ei löytynyt infoa nimeksikään. Minusta näin 2010-luvulla voitaisiin käsityömessuillakin infoa siirtää vaikkapa nettiin ja erilaisiin sovelluksiin, sen sijaan että noita messuoppaita lähdettäisiin painamaan kaikelle kansalle. Mielestäni kuitenkin messujen sisäänpääsyn hinta oli aika tyyris (viime vuonna en opiskelijana viitsinyt viimeisiä roposiani tuhlata messuihin lainkaan) että olin ajatellut, että siihen hintaan nyt saisi edes jonkun lappusen, josta näkisi mitä missäkin suurinpiirtein on. A- ja E-hallien välissä oli infotaulu, mutta sekin paljastui ettei se ollut kosketusnäytöllinen, josta olisi voinut tsekata putiikkien sijaintia. Mutta suurin osa haluamistani tarvikkeista löytyi, mutta ensi vuonna taitaa messut jäädä väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kyllä kokenut että nettisivuilta löytyy infoa. Oon tulostanut jo kotona kartat ja merkannut niihin netistä löytyvästä näytteilleasettajaluettelosta ne missä haluan ehdottomasti käydä.

      Poista
    2. Samma här. Ennen messuja mää merkkasin pieneen muistilappuun, millä numeroilla näytteilleasettajat olivat ja suuntasin heidän osastoille sen pienen lapun kanssa eikä tarvitnnut mutta tänä vuonna jätin messuoppaan ostamatta, kun ei ollut enää tarvetta sen muistilapun takia. Ostin kyllä viime vuonna ja oli kova työ etsiä tietty näytteilleasettaja oppaasta, kun aikaa oli vähän.

      Poista
    3. Mulle kävi sama juttu! Kiertelin yhtä hallia ja katselin varmasti samaa infotaulua kuin sinä. Tajusin kuitenkin vasta lähdön hetkellä että kokonainen toinen halli on vielä kiertämättä. Ensikertalaisena olin välillä ihan hukassa ja suuntavaisto katosi noin isossa hallissa, joten olisin kaivannut jonkinlaista jeesiä. Olishan siellä voinut vaikka katossa roikkua kylttejä, kun huonekorkeutta kuitenkin riitti :) Löysin kuitenkin kaikkea ihanaa kotiin viemisiksi ja ehkä ensi kerralla onnistuu messusuunnistuskin paremmin.

      Poista
    4. Ehdottomasti kannattaa tosiaan kotona jo tsekata kartat ja näytteilleasettajat niin ei tarvi ostaa sitä opasta eikä eksyä messuilla :) Vaikka toki silti todellakin pitäisi olla selkeät opasteet paikan päällä!!!

      Poista
  9. Mä olen taas just niitä, jotka valittaa (joskaan ei kovaäänisesti ja toisten ihmisten kuullen) siitä, että ne vaunut raahataan tollaseen ihmispaljouteen ja muutenkin jo ahtaille käytäville. :D Mietin myös itsekseni, mitä ne vaahtosammuttimen kokoiset, just ja just kävelemään oppineet lapsiraukat tekee tuolla, muuta kun koittaa roikkua äidin takinhelmassa ja olla hukkaamatta äitiä. Ei varmasti paljon ole iloa messuista, ainakaan jos pitää ihmispaljoudessa hiihtää. :D Mutta toki mulla ei ole lapsia (eikä varmasti tulekaan), en ole mikään lapsi-ihminen tai muutenkaan lapsirakas, joten enhän mä voi ymmärtää todellisia syitä. :D

    Hyvä, ettei muillakaan mennyt messut ihan 100% putkeen. Ite kirjottelin vähän vastaavanlaista avautumistekstiä omaan blogiin (enkä pelkästään lastenvaunuista!). Onneks jokusen ostoksen sai kyllä tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella varmasti on joku hyvä syy siihen miksi vaunut tai lapset ylipäätään on otettu mukaan, tuskin kukaan siitä erityisesti nauttii. Jos ei mahdollista jättää lasta kotiin niin pakkohan se on mukaan ottaa jos aikoo jonnekin kotoa lähteä. Itse tosin otin vaan esittelykappaleeksi ja koska en raaskinut olla erossa kahta päivää kun just edellinen päivä oli mennyt pikkujouluissa. Moni oli kuitenkin jättänut vauvan kotiinkin sillä niitä vessassa rintapumpun kanssa tissien painetta vähentämässä kyllä oli useampiakin :D

      Luin sun avautumisen, itsellä samanlaisia kokemuksia valokuvaamisesta vaikka se blogikyltti on rintapielessä roikkunutkin. Tuli niin paha mieli silloin pari vuotta sitten kun näytteilleasettajat olivat tosi tylyjä ja vihaisia kamerasta että kynnys messukuvaamiseen on edelleen aika korkea.

      Poista
    2. Itse kuvailin todella ahkerasti puhelimella, mutta ihan viimeinen kuva messuilta meinas jäädä ottamatta. Kysyin esittelijältä, voinko ottaa kuvan. Sanoivat, että voit kyllä ostaakkin tuotteen x. Sanoin kuvaavano blogia varten, jolloin hieman nyrpeänä esittelijä myöntyi, mutta moneen otteeseen sanoi, että mainitse tuote ja laita linkki heidän sivuille.. Saa nyt nähdä, päätyykö se kuva blogiin asti.

      Poista
    3. Joo, ymmärrän siis kyllä, että aina ei ole mahdollisuutta jättää sitä lapsosta kotiin, joten se on pakko ottaa mukaan. Vaan tällaselle rankasta työviikosta väsyneelle, muutenkin helposti ärsyyntyvälle tyypille ne lastenvaunut oli liikaa. :D Toisaalta olihan siellä muitakin ärsykkeitä. Esim ne jotka parkkeeras keskelle ahdasta käytävää vaan juoruamaan (vaikka olis voinut astua vaikka kaks metriä sivuun johonkin vähän tilavampaan paikkaan) tai ne mummot, jotka näytti siltä, ettei ne enää muista, missä oli ja miks :D Jos sitä haluais täysin välttyä tällaselta, pitäis jäädä kotiin. :D

      Joo toi valokuvaaminen on kyllä jännä juttu. Periaatteessahan tuolla saa kuvata, eikä sitä voi kieltää kun on kuitenkin julkinen tila ja tapahtuma eikä mikään kutsuvierasgaala. Itse kysyin lupaa ihan hyvien tapojen mukaisesti kun en bloggariksi kerennyt ilmoittautua ja tässä on tulos. Toki sitä ymmärtää, jos joku yrittäjä ei halua tuotteitaan kuvattavaksi kun suurimman osan myynnissä olevista tuotteista voisi pienellä vaivalla tehdä itsekin - he taas koittavat saada siitä rahaa. Mutta samalla taas luulis, että jonkun kivan tuotteen kuvaaminen (ilman ostoakin) olis hyvää mainosta yrittäjälle. No tiedä tätä, ehkä ens vuonna tämäkin asia ois paremmin! :)

      Poista
    4. Mulla on nyt ollut tänä ja viime vuonna positiivisia kokemuksia kuvaamisesta, myyjät on olleet enemmänkin ilahtuneita kun oon kysynyt kuvauslupaa blogiin. Mutta oon kyllä nimikyltin kanssa esittäytynyt yhteityöbloggariksi....Suomen lankojen setä joskus totes hyvin aiheesta että sitä parempi, mitä enemmän netistä löytyy kuvia tuotteesta, koska ilmasen mainoksen lisäksihän sillä pystyy vaan paremmin näyttään toteen että sä oot idean/tuotteen X kehittäjä ja tehnyt sitä jo pitkään. Se on paha lähtee mankuun että mun idea on kopioitu, jos on sitä kotonaan nurkkakamarissa vaan esillä pitänyt.

      Lastenvaunuista taas, ajattelisin niinkun Terhikin sanoi, että tuskin kukaan niitä huvikseen ottaa mukaan. Mä oon käynyt messuilla nyt usean vuoden putkeen ja tuun käymään edelleenkin, nyt tänä vuonna oli elämäntilanne semmonen että oli vaunut ja vauva mukana. Ei todellekaan optimaalisinta ja vähiten sitä se oli mulle, mutta näin nyt tänä vuonna. Ja niin minä olisin mieleni pahoittanut, jos joku olisi mulle tullut siitä marisemaan! :D Päänsä sisällä saa toki manailla, samoin kun mä manailin esim. niitä keskikäytävällä seisoskelijoita/juttelijoita. Mutta semmonen tuli mieleen, että jos messuilla olis joku narikan tyyppinen parkki vaunuille, niin se olis todella bueno! Vaunut on (ainakin meillä) pakko olla mukana jos vauvakin on, mutta ite olisin aivan hyvin voinut vaikka päiväunien välillä viedä vaunut jonnekin (valvottuun) parkkiin ja kuskata mukulaa repussa. Pitkään se ei siellä viihdy, mutta pieniä pätkiä aina välillä.

      Poista
    5. Mä en tosiaan tänä vuonna kuvannut mitään niin en tiedä oliko asenteet muuttuneet parempaan, toivon että olisivat. Vaikka eipä se silti bloggaajalta ole pois jos tyypit ei anna lupaa kuvata, ihan vaan heiltä itseltään.

      Vaunuparkki olisi kyllä tosi hyvä! Ja muutenkin voisi vähän huomioida vauvoja esim niillä mikroaaltouuneilla ja sillä ettei henkilökunta käyttäisi lastenhoitohuoneita vessoina ;) Ehkä käsityöt on tarkoitettu vain mummoikäisille :P

      Poista
  10. Vähän erilainen messukokemus (ja -postaus) :) Mutta osaat sitten ensi vuonna arvostaa niitä kahta kättä kahta enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja oisin nytkin ihan hyvin voinut jättää vauvan isälleen joten oma vika :D

      Poista
  11. No olipa sulla hinku messuille. Mä en ois jaksanu. Pe aamu oli ihana saapua jo tuntia ennen messujen avaamista. Ei ollut ruuhkaa vaikka autolla tulin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli hinku! Enkä kadu että menin, kotona ehtii istuun kyllä muutenkin :D

      Poista
  12. Voi että, nauroin tekstillesi sillä voin niin samaistua! :D kyllä oli aikamoinen suoritus täälläkin ja kuvaaminen jäi vähemmälle. Oli hauska tavata ihan livenä ja ihana suloinen vauvahan sulla mukana oli. Lapset nyt vaan kuuluu välillä mukaan ja muut saa kestää. Onhan se ihan niinkin kosmopoliitti tapahtuma kuin käsityömessut. Kauheaa kun siellä äiti-ihmisillä on jälkikasvua mukana. Vulgaaria suorastaan. Niin. No ensi vuonna itsekin ilman kymppikuukautista joten täältä tullaan tampere :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva nähdä :) Ja onneksi vauvat on vauvoja vain vuoden :D

      Poista
  13. Tää oli aivan huippu-messupostaus kaikessa realismissaan, sitähän se lasten kanssa kulkeminen on! Kiva, että pääsit kuitenkin ja kaikki kävi kuitenkin hyvin. Messut olivat mahtavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo, eihän tuolta pois voi jäädä, mahtava tapahtuma kaikesta huolimatta!

      Poista
  14. Hei mahtavat realiteetit, ja oli kyllä kiva nähdä taas! Itse meinaan kirjoittaa niin yltiöpositiivisen postauksen ettei mitään rajaa, joten voin linkata sut sitten siihen jos ihmiset haluaa lukea muuta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt oli näin :D Mutta ehdottomasti hehkutuksen arvoiset messut silti! Ja oli huippua nähdä :)

      Poista
  15. Olin messuilla perjantaina, lauantaina ja myös sunnuntaina, juu ja totesin paikan päällä, että perjantaina ja sunnuntaina olisi ihanteellinen messupäivä lapsiperheille. Enemmän tilaa liikkua ja rennompaa meinkinkiä kuin ruuhkalauantaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se varmasti olisi. Mutta lauantaina kun on eniten väkeä niin myös paras päivä järjestää tapaamisia.

      Poista
  16. Ihana postaus! Mulla oli mahdollisuus lähteä messuille ilman lasta, mutta vapaapäiväksi sitä oli vaikea kutsua, sen verran kolotti paikkoja kun kotiin pääsin. En voi kuvitella mitä olis ollu kantaa lasta mukana koko päivä, joten hatunnosto teille jotka jaksoitte lapsen kanssa. Vaunut ei mua häiritse jollei ole tositosi kiire, mutta silloin on kyllä ihan kaikki ihmiset väärässä paikassa ja tosi hitaita. Enkä ikinä mainitsisi siitä ääneen, koska se tuskin tuo kellekään hyvää mieltä. Lapsiparkkia ei messuilla tainnut olla, mutta hieman hymyilytti kun löysin miesparkin yhden hallin katsomosta. Siellä ne miehet nakotti ja katseli kun vaimot osti kassit täyteen turhuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä vähän hassua. Ehkä käsitöitä pidetään edelleen niin mummojen juttuna että miesparkki löytyy kyllä mutta lapsiperheille ei mitään.

      Poista
  17. Mahtava kirjoitus, sai nauramaan jopa näin maanantaina. :D Kyllä tätä todellista realistista kirjoitusta on hauska lukea, itse tuli kirjoitettua lähinnä positiivisesta. Oli kiva tavata sut ja sun suloinen vauvasi (joka ei kyllä tasan kärsivältä näyttänyt..)! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauva ei tosiaan kärsinyt siitä että hänet oli sinne tungokseen raahattu mukaan :D Oli kyllä kiva tavata! :)

      Poista
  18. Voi apua =D Mulla on jo melkein huono omatunto, kun kehuin päässeni perille ilman ruuhkia =)

    Oli kyl hienoa nähdä ♡ Oot ihan samanlainen rempseä mimmi kuin blogissa. Toivottavasti treffataan toistekin!

    VastaaPoista