Niin ei mitään

Se, kun tuntee tarvetta päivittää vaikkei ole mitään uutta. Mä vaan virkkaan tuota takkia. Takakappale valmis, vasen etukappale valmis, oikea etukappale puolessa välissä. Enää ei voi jättää kesken.



Virkkaus onkin mukavan terapeuttista astetta rankemman viikonlopun jäljiltä. Opiskelijana sitä aina vitsailtiin että aikuisena ei sitten ole yhtään mitään muuta kuin työpaikan pikkujoulut ja liiton risteily. Ajateltiin että miten säälittävää ja että kyllä nyt nuorena kelpaa kun on kaikkee. Näin aikuisena on tietysti helppo sanoa ettei noikaan tapahtumat niin pierunpidättäjäisiä ole etteikö voisi lähteä homma lapasesta. Siihen, että onko se sitten hyvä asia, en ota kantaa. Niin ja opiskellessa ei tajunnut sitä tosiasiaa ettei vanhemmiten ton mittakaavan settiä pysty kauheen usein vetäänkään kun krapula kestää kolme päivää ja morkkis varmaan kuukauden.

Tästä on hyvä jatkaa.

Ps. Mun duunailemat läksärilahjat päätyvät työpaikkamme intranetin etusivulle eli jos joku lukija sattuu oleen töissä samalla työnantajalla niin pidetään sitten matalaa profiilia, eikös. Maailma pieni, firma iso.