Sivut

perjantai 25. toukokuuta 2018

Kehäratareili, osa 1: Myyrmäki, Louhela ja Martinlaakso

NO NYT! Pitkään haaveilemani Kehäratareili on nyt käynnissä ja en malta olla kirjoittamatta jo ensimmäistä postausta. Lähdin tosiaan aamusta lasten kanssa kiertään Vantaan puolella olevia Kehäradan asemia aloittaen Myyrmäestä ja Tikkurilaa kohti edetään, aikaa on varattu koko viikonloppu, asemia on 11 kpl.

MYYRMÄKI - MYRBACKA 


Myyrmäki on kyllä ennakkosuosikki asemista, jos nyt näin voi edes sanoa, sillä se on myös se kaikista tutuin ja meille arkisin. Mutta arkikin on juhlaa, jos on näin upean muodonmuutoksen kokenut kaupunginosa. Nyt tästä nimittäin puhutaan aivan eri tyyliin, kuin mistä olisin kirjoittanut kymmenen vuotta sitten. Myyrmäki on täynnä katutaidetta. Upeita muraaleja ja maalattuja alikulkuja sekä tietenkin sisältä ja ulkoa täysin maalattu asemarakennus, mikä ennen oli vain harmaa ja kuselta haiseva läävä, mistä piti päästä äkkiä ulos ja mieluiten koskematta oven kahvaan. Nyt mentiin ihan asiaksemme asemalle viihtyyn. Onhan siellä tosiaan ne upeat maalaukset, pianot ja tosi hyvä hampurilaispaikka.




Pitkään arvoin, että käydäänkö syömässä tällä kotiseutureilillä Wanda's kitchen & loungessa (mikä voitti toistamiseen vuoden vantaalaisravintola -tittelin) vai aseman Mike's dinerissa. Mike's voitti, sillä olen postannut Wandasista jo aiemmin ja Mike's on asemalla, mikä sopii siis teemaan. Wanda's kyllä olisi sopinut myös sisustuksensa ja ruokalistansa puolesta, mutta ei voitu syödä kahta mättöannosta samalla etapilla tällä reissulla.


Lapset söivät ranuja, minä vedin nachoburgerin. Ruuan jälkeen olikin hyvä pimpottaa kunnon serenadit aseman pianoilla.




Reilin kunniaksi oltiin säästelty Vantaan taidemuseon, Artsin, uusinta näyttelyä ja käytiin katsomassa se vasta nyt. Artsistakin olen postannut muutamaan otteeseen, mutta kestää kyllä vielä yhden hehkutuskerran. Nyt näyttely tosin ei ollut omaan mieleeni mitenkään erityinen, eikä lapsiakaan säväyttänyt, mutta muutamana edellisenä vuotena ollaan kyllä käyty täällä tosi paljon lasten kanssa.



Jotain erikoistakin oli keksittävä ja esikoisen mielestä varmaan kaikkein paras juttu tältä päivältä oli Myyrmäen yksi vanha ja karu parkkihalli, johon meni jalankulkuramppi ylös asti (varmaan ostoskärryjen lykkimistä varten) ja kiivettiin sitä kautta katolle katsoon maisemia vähän eri näkökulmasta, kuin yleensä. Päiväsaikaan ihan kiva, mutta illalla en ehkä menisi. Jostain syystä täällä ei autojakaan koskaan ole, kuin katutasossa. Ihmettelen, että tätä ei vielä olla purettu ja rakennettu jotain tilalle.


Oletin näkeväni katolta muraalin, minkä näkee lähinnä vain junan ikkunasta, mutta siinä kasvoikin puita edessä. Kuvasin sen kuitenkin sitten junan ikkunasta, sillä se on tosi kaunis.


Poikettiin vielä Myrtsin Skedehallin kahvilassa ennen junalle menoa. Ei ole sielläkään tullut käytyä. Ennakkoluuloisesti olin olettanut kahvilan olevan suunnattu skeittaaville teineille, mutta se nyt vaan on kahvila skeittihallin yläkerrassa, ei sen kummempaa. Tästä kuulette vielä lisää yhden kässäprojektin tiimoilta.


LOUHELA - KLIPPSTA

Vaikka nyt puhutaankin kotiseutumatkailusta, ei ollut edes hankaluuksia keksiä jotain uutta kohdetta konkarillekin. Aseman vieressä on nimittäin Myyrmäen kirkko, enkä ole koskaan käynyt siellä. Lapsilla on lupa osallistua päiväkodin uskonollisiin tapahtumiin yleissivistyksen vuoksi ja heille paikka olikin tuttu, minulle tosiaan ei. Lapset toimivat mielellään oppaina kun etsittiin oikeata ovea, mistä päästä sisään. Tällainen kirkkomalli on minulle muutenkin outo, sillä maalaisena olen tottunut siihen, että kirkko on erillinen rakennus, kirkkoherran virasto on erillinen rakennus ja seurakuntatalo on erillinen rakennus. Tämä kun oli valtava kompleksi, johon tuntui olevan ängettynä ne kaikki.




Itse kirkkosali oli yllättävän pieni, kun ottaa huomioon, miten valtavasta kaupunginosasta tässä nyt on kyse. Pieni, mutta oikein kaunis ja valoisa.


Kyllähän sitä siis Kehäratareilillä pitää kirkkoa käydä katsomassa, aikoinaan InterRaililla käytiin mm Kölnin tuomiokirkossa ja Notre Damessa. Nyt sitten Vantaareilillä Myyrmäen kirkossa.


Louhelan ja Martinlaakson välissä on iso puisto, Jokiuomanpuisto, mihin avattiin viime kesänä tosi kiva liikuntapaikka. Päätettiin kävellä Louhelasta Martsariin puiston kautta.


Trampoliinit ja kaikenlainen kiipeily on aina jees!





MARTINLAAKSO - MÅRTENSDAL

Kaikkien harmiksi (heh) Martinlaaksossa oleva Mika Häkkisen aukio on nyt remontissa, olisin niin mielelläni sisällyttänyt sen tähän reilipostaukseen. Mutta ei se mitään, Martinlaakson asema on nykyään myös taideasema ja jostain kuulin muuten huhua, että Louhelan asemallekin oltaisiin tekemässä sama temppu vielä tänä kesänä. Tällä asemalla tuoksuu hampurilaisten sijaan pizza.



Ihan oikeasti, Myyrmäen ja Martinlaakson asemat (ja tulevaisuudessa ilmeisesti Louhelankin) ovat kyllä niin hienoja, että niitä kannattaa tulla katsoon kauempaakin.





Nämä ovat kyllä mun ehdottomat suosikit Martinlaakson aseman kuvista.



Matka jatkuu kohti Vantaankoskea seuraavassa postauksessa.


Nyt ihailen auringonlaskua kehä kolmosen yllä hotellihuoneemme ikkunasta.

torstai 24. toukokuuta 2018

Kehäratareilille

2009 ja 2010 kesinä reilattiin ystävien kanssa lähijunilla. Ensimmäisenä kesänä tehtiin M-junareili ja I-junareili, seuraavana E ja Z. Konsepti oli sellainen, että pysähdyttiin joka asemalle joko pubiin tai pussikaljalle ja lisäksi olin askarrellut joka reissulle reilipassit, joita sitten leimattiin junien leimauslaitteilla. Olen niistä pienesti maininnut aikoinaan blogissa, mutta ymmärrettävistä syistä ne parhaimmat kuvat eivät ole olleet julkisessa jaossa. Nuo aivan mahtavat viinanhuuruiset ja iloiset kesäreissut nostattavat edelleen onnellisen hymyn kasvoilleni, kun asiaa muistelen tai kuvia selaan. Otettiin paljon hassuja ryhmäkuvia, oli ihmispyramideja ja kaikenlaista pelleilyä. Aurinko paistoi ja juotavaa kului. Teetin kuvista silloin aikoinaan valokuvakirjan sekä itselleni, että ystävälle, joka oli joka reissussa mukana ja esikoinen junafanina on ollut siitä tietenkin todella kiinnostunut sen kirjahyllystä löydettyään. Ensinnäkin siksi, että se on junateemainen, lisäksi vajaassa kymmenessä vuodessa on tapahtunut niin paljon lähijunarintamalla, että se menisi jo historiankirjasta. Asemat ovat sittemmin ainakin Vantaankosken radalla uudistuneet ja junakalusto on myös vaihtunut. Lisäksi erityisen kiinnostavaa lapsen mielestä siinä kirjassa on kaikki ne kielletyt asiat, mitä äiti kavereineen kuvissa tekee. Myönnän toki lapselle, että ne ovat asioita, mitä ei missään nimessä saisi tehdä, mutta itse kyllä tiedän meidän pelanneen varman päälle, vaikka vähän humalassa ollaan saatettu ollakin, niin täysissä järjissämme kuitenkin ja aikuiset voi tehdä paljon sellaista, mitä lapset ei. En tiedä, onnistuisiko tuollainen rento ja huoleton reissailu enää tällä iällä ja löytäisikö sellaisille reissuille enää seuraa, mutta ei se mitään, uusi elämäntilanne vaatii uudet junareilit. Tervetuloa lähijunareilaus 2.0, minä lähden lasten (ja miehen siltä osin, kun ehtii mukaan) kanssa viikonloppuna Kehäratareilille. Kaljaa ei todellakaan kiskota, mutta joka asemalle (Vantaan puolella, eli Myyrmäki-Tikkurila) pysähdytään ja siellä jotain tehdään. Toivon mukaan olisi hulvattoman hauskaa, kuten aikuisreileillä aikoinaan ja säästyttäisiin draamalta ja kiukulta. Lasten kanssa kun reissaa, niin koskaan ei voi tietää... Ja koska asemia on paljon ja tekemistä on paljon, ollaan varattu tähän puuhaan muutama päivä.


Mä olen haaveillut tästä reissusta jo pitkään. Se on kuitenkin tuntunut järjettömältä, koska asutaan Kehäradan varrella ja reissataan junalla eri pysäkkien kohteisiin lasten kanssa melko ahkerasti muutenkin. Kuitenkin se ajatuksena on houkuttanut niin paljon, että se on nyt pakko päästä toteuttaan. Esikoinen on aivan kympillä mukana jutussa ja luulen pienemmänkin viihtyvän oikein hyvin.

Mä en malta odottaa, olen aivan lapsellisen innoissani. Raportoin reissusta toki blogiin ja instagramiin, joten varautukaa kunnon Vantaahehkutukseen, vaikkapa tämän huikean hienon vantaalaisen musavideon myötä. Ihailkaa maisemia ja kuunnelkaa, mitä vauva.fi:n foorumeilla on Vantaasta kaupunkina sanottu, sillä paikallinen Kalevauva.fi ottaa kaikki sanoituksensa sieltä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Hyvin kokeellisesti värjätystä langasta sukat

Usein teen käsitöitä tavalla, joista etukäteen toisille alan harrastajille kertoessani, saan paljon varoitteluita, että ei ehkä kannata sillä tavalla kokeilla. Tällä kertaa en edes sanonut ääneen tätä kokeilevani, sillä melkein en itsekään uskonut itseeni. Turhaan kuitenkin huolehdin, sillä homma onnistui just eikä melkein niin täydellisesti, kuin vain voi.

Värjäsin nimittäin viime kesänä lankakerän vähän kokeellisin menetelmin. En ottanut edes vaihekuvia, sillä en uskonut sen onnistuvan. Lanka pääsi puikoille vasta nyt, joten ennen sitä en oikeastaan edes voinut olla varma, miltä lanka tulisi näyttään valmiina neuleena. Pahin pelkoni tietenkin oli, että sekalaisten täplien sijaan pinta alkaisi lätäköityä ja pahasti.


Ajatushan lähti siitä, kun virkkasin viime kesän neulefestareita varten itselleni korvikset ja värjäsin ne Dylonilla pesukoneessa. Olisihan se ollut aivan järjetöntä pyörittää koneella koko pitkä värjäysprosessi yksien korvakorujen takia. Niinpä piti äkkiä keksiä jotain muutakin samaan satsiin heitettävää. Hain kaupasta kolmepackin valkoisia sukkia ja solmuvärjäsin ne. Niistä tuli sairaan hienoja, mutta jostain syystä en koskaan esitellyt niitä blogissa. Vielähän sitä toki ehtisi, taitavat kaikki olla vielä suht koht ehjiä. Sitten nappasin vielä harmaan lankakerän Nallea ja vyyhditin sen.


Sitten tein vyyhtiin sinne tänne "solmuja", kuten batiikkivärjäyksessä. Nyt en valitettavasti enää yhtään muista, että käytinkö kumilenkkejä vai puuvillalankaa. Joka tapauksessa jotain siihen sidoin ja yritin olla tekemättä symmetristä. Sitten heitin vyyhdin pesukoneen pyöriteltäväksi ja kun kaikki värjäys- ja huuhtelukierrokset oli pesty, avasin solmut, kuivasin vyyhdin ja kerin palloksi.


Ja nyt kun neuloin ne sukiksi (harmailla yksityiskohdilla), niin pakko vähän paukutella henkseleitä. Jälki on kauniimpaa kuin kaupan langoissa, eikä se edes yrittänyt lätäköityä.


Hyvää yritin, mutta priimaa pukkas tuleen.

Malminkartanon omenatarhassa

Kun eilen menin lasten kanssa iltalenkille ja iltapalalle Malminkartanon omenatarhaan, en ollut todellakaan aikeissa tehdä blogijuttua, sillä teen tästä joka hemmetin vuosi ja en halua blogini olevan sellainen, että tasan samat jutut samaan aikaan joka vuosi, mutta lapset ovat vaan kasvaneet vuodella ja on eri vaatteet päällä. Ja tosiasiahan on, että nyt ei edes ole eri vaatteita, haha. Pojalla on sama paita ja pipo sekä tyttärellä sama hattu, kuin viime vuoden omenankukkapiknikillä.


Viime vuonna myös kiukuttelin sitä, että on aina hyvin hankalaa löytää tietoa, milloin omenatarhan portit ovat auki pikniköintiä varten. Käytäntö kun on ollut vähän eri joka vuosi, kun tuolla ollaan kukinnan aikaan käyty. Nytkin mentiin ilman sen kummempaa tietoa porttien aukiolosta, olin vain nähnyt kuvia instagramissa ja päättelin siitä, että nyt sinne pääsee. Yllätys olikin suuri, kun sivuportin edessä odotti kyltti, mikä kertoi paikan olevan auki nyt vähän pidempäänkin, kuin vain kukinnan ja sadonkorjuun aikana pari päivää.


Tämä on tietenkin todella iloinen asia, sillä nyt ehkä sadonkorjuunkaan aikaan ei tule niin järjetöntä tappelua omenoista, kuin aiemmin.



Kukkia oli ainakin eilen aivan satumaisen paljon ja siellä oli paljon ihmisiä ottamassa mm ylioppilaskuvia. Kun nostin lapsia tuoksutteleen kukkia, huomasin, että ne varisevat jo todella herkästi, joten onneksi mentiin, eikä vain meinattu, niin ei jäänyt omenankukat tältä vuodelta näkemättä.



Välihuomautuksena, että kiitos Valio Fanny-vanukkaiden palauttamisesta markkinoille.


Vanha yliopiston käytössä ollut hedelmätarha löytyy Helsingin Malminkartanosta, Kartanonkaari 29.

lauantai 19. toukokuuta 2018

Minimaratoonarit

Tänään järjestettiin taas Helsinki City Run -tapahtuman yhteydessä Minimarathon lapsille ja viime vuodesta innostuneina, oltiin tietenkin paikalla. Itse olin tosin onnistunut laskeen fiilikset vahvasti miinuksen puolelle ennen tapahtumaa, mutta onneksi H-hetkellä kaikilla oli hurjan kivaa ja angstit laimenivat.


Järjestelyissä itsessään ei ole kyllä mitään moitittavaa. Kaikki paikan päällä sujui hienosti ja tapahtuma oli tosi kiva. Mutta se asiakaspalvelu ennen tapahtumaa sai kyllä vereni kiehumaan. Nimittäin Lapsimessuilla kun yritin hakea alennuskoodia Minimarathonin osallistumismaksuun, mut ignorattiin aivan täysin heidän osastollaan. Samaan aikaan samalla asialla olleille sporttisille isäihmisille hymyssäsuin selitettiin kaikki juurta jaksaen, mutta kun paikalla olin enää minä, ei mua kohti edes katsottu. Yritin palloilla kysyvän näköisenä ja ottaa kontaktia, ihan turhaan. Ei kiinnostanut minulle esitettä antaa. Ei, vaikka yleensä blogipassi rintapielessä roikkuen saa erityisen maireata palvelua. Nappasin sitten alekupongin itse pöydästä ja ilmoitin lapset maratonille, koska he ovat tapahtumaa kovasti odottaneet.


Eilen kun hain kisatoimistosta juoksunumeroita ja t-paitoja, alkoi paitajakelija epäileen, että pyytämäni 104-koon paita on taatusti liian pieni lapselleni, vaikka hän ei tiennyt, minkä ikäiselle ja kokoiselle lapselle paitaa haen. Jostain syystä vain koki tarpeelliseksi epäillä äidin tietoisuutta lapsensa vaatekoosta ja levitteli 110-koon paitaa siinä, että olisiko kuule tämä kuitenkin sopivampi. Vielä sen jälkeenkin, kun sanoin lapsen olevan 2-vuotias ja paita oli silminnähden reilun kokoinen sen ikäiselle. En oikein tiedä, mitä tämmösestä kuuluisi ajatella. Lähtökohtaisesti uskon ja haluan uskoa ihmisistä aina hyvää, mutta väkisinkin tuli mieleen, että olenko ulkonäöllisesti jotenkin sopimaton oleen ensinnäkin kiinnostunut lasten juoksutapahtumasta sekä hakeen heidän pienintä kokoa olevaa paitaansa, vai mistä johtui moinen ignoraaminen ja vänkääminen. Hämmentävää kertakaikkiaan. Lisäksi kun vielä kisatoimistosta lähtiessä mulle mylvittiin käveleväni sillä hetkellä tyhjän salin väärää reunaa, olin aika valmis haistattaan pitkät koko paskalle.


Mutta tosiaan itse tapahtuma oli jälleen tosi kiva ja rento ja täynnä hyvää mieltä. Esikoinen juoksi pokkana kahdessa eri sarjassa, kun yksi maratonmatka meni vasta lämmittelystä tälle duracelille ja kuopus veti kolmen lähdön kanssa lämmittelyjumpat. Mies juoksi esikoisen kanssa ja minä kuopuksen. Maaliviiva ylitettiin tuuletusten kera ja lapset saivat mitalit ja sponsorieväitä.




Jos vain kalenteriin sopii, aiotaan kyllä osallistua jatkossakin. Tosin tästä vuodesta viisastuneena, palautan tähän tapahtumaan liittyvät etukäteismetatyöt mieheni hoidettavaksi.

Barbit Kansallismuseossa

Mitä ihmettä (ihanaa) täällä tapahtuu? Ensin oli Aku Ankkaa Ateneumissa ja nyt Barbeja Kansallismuseossa!


Vaikka aiheena oli lasten lelut, kävin katsomassa näyttelyn yksin. Pienempi lapsista ei vielä ole Barbi-iässä ja isompi ei ole osoittanut niihin kiinnostusta (olen kyllä jo esitellyt lapsilleni omat ja sisarusteni Barbikokoelmat mummulassa, mutta ihan yksikseni sain niillä leikkiä). Lisäksi näyttely ei ollut erityisen toiminnallinen, joten ajattelin tämän sopivan parhaiten ihan vain itselleni, lapset kun tottakai pitävät enemmän toiminnallisista näyttelyistä. Etenkin, jos on molemmat yhtä aikaa mukana. Yhden lapsen kanssa sitä vielä pystyykin hyvin käymään sellaisissa, joissa vain katsellaan asioita, mutta jostain syystä menee helposti pelleilyksi, jos ovat kimpassa, eikä siinä mitään, lapsiahan he ovat, mutta tällä kertaa halusin katsella Barbiet rauhassa.


Toki voisin tänne lastenkin kanssa tulla myöhemmin, kiitos museokortin, ei ole niin justiinsa sen suhteen, kuinka monta kertaa käy. Museokortista muuten sen verran, että tällä reissulla myös löin nipun Smartum-seteleitä tiskiin ja uusin kortin. Tervetuloa neljäs vuosi museokortin kanssa! Tästä perinteisesti kirjoitan sitten vielä erikseen.


Yllättäen viihdyin parhaiten nimenomaan 80-luvun Barbie-vitriineiden äärellä. Niin nostalgista!



Valtavat määrät oli nukkeja kyllä muiltakin vuosikymmeniltä ja Barbien taloja ym. Tosi ihana näyttely! Se on avoinna 26.8. asti, joten ei loppupeleissä kovin pitkään.


Ei minulla nyt tunnu tästä ihan hirveästi olevan sanottavaa, sillä kiersin näyttelyn melkoisessa tunnekuohussa muihin asioihin liittyen, joten keskittyminen oli vähän niin ja näin. Lisäksi museoon oli juuri silloin ilmainen sisäänpääsy, niin siellä oli muutama muukin lähtenyt liikenteeseen samaan aikaan, joten oli aika ruuhkaisaa. Mutta ehdottomasti haluan tämän kuitenkin jakaa, jos siellä on muita, joita asia kiinnostaa ja jostain syystä ette tienneet tällaisen näyttelyn olemassaolosta. Menkään ja nostalgisoikaa!